Ysäri tuu takas!

”Teidän täytyy koodaa sata kertaa voitko tulla tähän” räppäsi Salmisen Krisse Siskonpedissä ja toivoi 80-lukua takaisin. Itsehän olen syntynyt kyseisen luvun alussa, joten pääosa tai ainakin kirkkain osa lapsuusmuistoistani ajoittuu 90-luvun puolelle. Oikeastaan kyseisestä aikakaudesta en kaipaa juuri mitään, mutta en voi lakata ihmettelemästä tätä nykyajan meininkiä kodin ja koulun yhteistyön suhteen. Toista se oli 90-luvulla..

Eka on tehostetun tuen piirissä muutamasta oppiaineesta. Tämän lisäksi käyttäytymisessä ja huolellisuudessakin on välillä vähän sanomista. Joukossa tyhmyys tiivistyy ja koulussa on se yksi ja sama poikajoukko koko ajan vaikeuksissa. No mitä voidaan odottaa aikakaudella, kun joka rööristä tuutataan Possea, Punk`dia, Duudsoneita, Jackassia ja muuta pränkkäysten aatelia. Niin mitä luulette, miten kohderyhmä käyttäytyy altistuttuaan koko lapsuutensa ajan sille, että pieni keppostelu ajasta ja paikasta riippumatta on ihan fine. Jos joku vielä uskoo, että kaiken tämän jälkeen pojat käy kirkkokuorossa laulamassa, niin väärässä olette. Tähän vielä lisättynä se tosiasia, ettei nykyinen koulunkäynti muoto kannusta tai motivoi villejä ja riehakkaita poikia juuri lainkaan.

Mitä sitten tapahtuu? Yksi sana kertoo kaiken: Wilma. Se laulaa. Koko ajan. Pojat ei totelleet välituntivalvojaa. Pojat ajoi pyörällä välkällä, vaikka se on kielletty. Pojat tuli ilman kypärää kouluun. Pojat pelleili matikan tunnilla. Pojat istui bussissa jalat selkänojalla. Pojat karkasi tunnilta ikkunasta. Pojat heitteli paperia ikkunasta. Pojat ei tehnyt ryhmätöitä. Pojilta oli läksyt tekemättä. Pojat hengitti. Viimeisimpänä ihan paras; pojat jäi jälki-istuntoon, koska he pelleili ja ilveili juhlien harjoituksissa. Olisitte tulleet kysymään, niin olisin voinut kertoa, että älkää nyt viekö niitä villieläimen lailla käyttäytyviä poikia seuraamaan hiljaa ja liikkumatta jotain lauluharkkoja.

Ei sillä, kyllä sääntöjä tulee noudattaa ja oppia tietty kurinalaisuus, mutta voisiko liiallisen energian kanavoida johonkin hyödylliseen. Vaikea uskoa, että koulumenestys tai innostus oppiaineita kohtaan kasvaisi jatkuvasta moittimisesta ja sanktioista. Työelämässäkin aletaan hiljalleen ymmärtää, että työn laatu ja tulokset korreloivat suoraan mm. työhyvinvoinnin kanssa ja työhyvinvointi lisääntyy, jos työntekijällä on mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä.

Kaikkien näiden Wilma-viestien lukemisen ja kuittaamisen lomassa olen pohtinut, mitähän omat vanhempani olisivat tehneet, jos heitä olisi juoksutettu koulussani samaan tahtiin. Mietin ja mietin, kunnes tajusin: omilla vanhemmillani ei ollut pienintäkään käsitystä, mitä kaikkea koulussa tapahtui. Kodin ja koulun yhteistyön syventäminen on kai uuden opintosuunnitelman keskeisiä teemoja, mutta siltikin huomaan kaipaavani ysärin meininkiä takaisin.

Tämä kirjoitus perustuu täysin tositapahtumiin ja kuvaa todenperäisesti omaa kokemastani. Se on kuitenkin tarkoituksella kirjoitettu hieman satiirisesti. Älkööt kukaan siis loukkaantui.

Ikuisuudelta tuntunut tauko

Havahduin kesken viikonlopun outoon tunteeseen: jossain naftaliinissa minulla muistaakseni oli blogi, jota aikoinaan päivitin melko ahkerastikin. Muistin etäisesti blogini osoitteen ja muutaman hakukerran jälkeen löysinkin tänne. Olin unohtanut kaikki mahdolliset käyttikset ja salasanat, mutta siitä huolimatta pääsin kirjautumaan lopulta sisään.

Suureksi ihmeekseni huomasin edellisen tekstini olevan tältä samaiselta vuodelta, toukokuulta. Pyörät pyörähtivät työelämässä rytinällä eteenpäin alkuvuodesta ja siitä eteenpäin arki on ollut hyvin kiireistä. Perhearki on jäänyt hyvin pitkälle Herkun vastuulle, kun olen itse painiskellut kiperien tehtävien parissa. Monta vuotta työelämässä kului puolilla valoilla, en jaksanut olla motivoitunut mistään ja hoidin työni vasemmalla kädellä. Työ ei inspiroinut ja kävin töissä ainoastaan, koska oli pakko. Harkitsin jopa kokonaan alan vaihdosta, koska työni tuntui niin puuduttavalta. Vauvan synnyttyä pitkä perhevapaa tarjosi odotetun breikin, mutta samalla olin jo ahdistunut tulevasta töihinpaluusta. Kun se sitten muutaman odottamattoman käänteen jälkeen tapahtui, oli se kerrasta menoa. Uusi duuni, uusi työantaja, uusi toimenkuva. Yhtäkään tylsää päivää en ole töissä viime kevään jälkeen viettänyt. Ajoittain on ahdistanut ja jopa pelottanut. Yöunenikin olen välillä menettänyt, mutta siltikään en vaihtaisi tätä juuri nyt mihinkään.

Tänä viikonloppuna aloin kaivata jotain kanavaa, jossa voisin jakaa ajatuksiani. Olen heikkona elämänkertakirjoihin ja tällä hetkellä kesken on Jere Karalahdesta kertova kirja. Hetken aikaa pohdin jo kirjoittavani omaelämänkerran, kunnes tajusin idean naurettavuuden. Ehkä jatkan vaan blogin kirjoittamista.

Ich liebe ruuhkavuodet

Hei, jos joskus vielä tapaatte pienen vauvan äidin, joka hiukset likaisina pieruverkkareissa valittelee, kuinka rankkaa on olla vauvan tai pahimmassa tapauksessa vähintään kahden pienen lapsen kanssa kotona, niin varoittakaa sitä pahaa arvaamatonta poloista vuosista, jolloin palataan hoitovapaalta töihin. Kotona ollessa, kun kuitenkin on mahdollista olla yöpuvussa vaikka koko päivä, hiukset sekaisin, likaisissa vaatteissa, ilman rintsikoita, pukluläikät olkapäillä, nuokkua kahvikuppi kädessä nojatuolilla, you name it. Ei onnistu enää työelämässä. Tilanteen vaativuus korostuu, mikäli työhösi liittyy edustamista, asiakkaiden tai yhteistyökumppaneiden tapaamista. Lapsethan eivät välttämättä laita yöheräämiskatkaisinta offille, kun olet kertonut heille palaavasi töihin. He saattavat ärsyttävyydessään laitta yöhillumisten suhteen jopa turbo-vaihteen päälle.

Kesälomakauden lähestyessä olen huomannut itsessäni hiljalleen ilmeneviä työuupumuksen merkkejä: unettomuutta, yöllisiä kauhukohtauksia, tykytystä, työtahdin hiipumista, vaikka tehot on kaakossa. Tänään olin lähdössä töiden jälkeen Vikan kanssa syömään ja passikuviin, kun Mäkkärin pihassa huomasin unohtaneeni lompakon kotiin. Voitte varmaan arvata vastaanoton, kun meidän etuovenkokoisen Happy Meal-kyltin edessä kysyn 7-vuotiaalta : "Mentäiskö kuule sittenkin ukille ja mummolle syömään lihasoppaa?".

Viiden lapsen äidin voisi osata jo ennakoida lasten tarpeet, mutta samaan aikaan, kun Vika alkoi valitella hermeettistä pissahätää, huomasin unohtaneeni laukkuni viimeisimpään kauppaan. Epämääräisen edestakaisin ajelun myötä bensavalo syttyi ja kotimatkaa oli jäljellä vielä n. 40km. Muistelin lukioaikoinani jutelleeni ystävieni kanssa, että kaikissa autoissa on varavarabensatankki, joka aktivoituu aina kun bensa on vähissä ja käytännössä nykyautoissa on mahdotonta, että bensa loppuisi kesken. Kaikenlaiseen legendaan on hädän hetkellä ihan mahdollista alkaa uskomaan. Soitin miehelleni varmistaakseni, kuinka iso varavarabensatankki autossamme on vain kuullakseni, ettei sellaista ole olemassakaan. Why not? Ehkä sellainen kannattaisi kehitellä. No onneksi bensa loppui vasta n. 10km ennen kotia ja silloinkin bensa-aseman pihaan. Ennen sitä ajotietokone oli ilmaissut, että pissapojanneste on loppu, oikea etuvalo on palanut ja että kannattaisi tsekata brake wearit. Mitä vielä? Tienpientareella ohjekirjaa lukiessani Vika kysyi hiljaisella äänellä: "Käyköhän muillekin aina näin?"

Barcelona pihistäen ja panostaen

Placa Reial on ehdottomasti yksi suosikkipaikoistani Barcelonassa. On tosin monen muunkin turistin suosiossa ja hinnat ovat toisinaan sen mukaiset.

 

Vihdoin sain aikaiseksi tehdä minikoosteen ihanasta Barcelonasta. Pakkasimme jälleen Herkun kanssa kimpsut ja kampsut kahteen lentolaukkuun ja suuntasimme kolmeksi yöksi Barcelonan sykkeeseen syyskuun alussa. Täytyy tosin myöntää, että perheellisten olisi varmaan stressittömämpää olla matkustamatta, sillä melkoista säätöä reissuun lähtö olikin. Kiireisen kesän ja syksyn jälkeen miniloma oli todella tervetullut. Olemme tosin jo varmaan sielummekin velkaa isovanhemmille, jotka mahdollistavat matkustamisemme ja muutenkin kiireisen elämän.

 

 



 

Kirjoittelin viime syksyisen reissun jälkeen pintapuolista tarinaa Barcelonasta ja nyt ajattelin antaa hieman syvällisemmän luotauksen kaupungin eri ulottuvuuksista. Teemana omassa kaupunkimatkailussa on melko usein budjetti. Emme lähde lomalle koskaan nuukailemaan, mutta pidän kyllä ajatuksesta saada rahoille mahdollisimman paljon vastinetta. Euroopan suurimmissa kaupungeissa hintataso tunnetusti on korkea, mutta budjetin ei tarvitse olla kovinkaan iso, saadakseen nauttia lomasta.

Pekoni pizzassa on jotain aivan käsittämättömän hyvää.



 Lennot ja majoitus
 

Lentojen hinnassa säästämisessä kaikkein oleellisinta on olla ajoissa liikkeellä. Me lensimme tällä kertaa Norwegianilla ja teimme varauksen puolisen vuotta etukäteen. Lennot maksoivat kahdelta n. 300€. Norwegianin ehdoton etu muihin halpalentoyhtiöihin on wifi, joka tosin ei toiminut kumpaankaan suuntaan. Majoituksessa pätee täsmälleen sama sääntö ajoituksen suhteen, mutta toisinaan voi melko viime tingassakin löytää hyvän hotellin edullisesti. Hintatason lisäksi myös hotellien varustelutaso vaihtelee tosi paljon. Itse olen valmis yöpymään hieman vaatimattomammissakin oloissa, mutta ehdoton vaatimukseni on, että sängyn on oltava hyvä. Sängyn laatua on vaikea varmistaa etukäteen, mutta kyllä se vaan näin on, että halvimmissa hostelleissa tuskin on Hästenssit odottamassa. Monen tunnin kaupungilla kävelyn jälkeen on ihanaa kallistaa pää pehmeään sänkyyn ja nukkua hyvät yöunet.

 

Ruoka

Jälleen kerran: vaihtelu on suurta. Oma ehdoton suosikkini on menu del dia eli suomalaisittain päivän menu. Tarjoillaan n. klo 12-16 välillä sisältäen 2-3 ruokalajia ja toisinaan myös juoman. Hinnaltaan päivän pöperö on n. 10-15€ ja paikasta riippuen pöytään saatetaan kantaa jotain aivan käsittämättömän hyvää tai jotain ihan luokattoman huonoa. Laadusta ei siis koskaan voi sanoa etukäteen. Oman kokemukseni mukaan parhaimmat ruokakokemukseni olen saanut vaatimattomimmissa, muovituolein varustelluissa muutaman neliön ravintolasalin paikoissa. Ei kai tuotakaan voi tosin sääntönä pitää. Kerran saimme maailman parhainta paellaa illallisella, mutta kun menimme samaan ravintolaan seuraavana päivänä menu del dialle, ei kokemus ollut lähelläkään edellisiltaista.

Ehdottomasti kalleimmat ravintolat (ja huom hinta ei todellakaan välttämättä korreloi laadun kanssa) sijaitsevat La Ramblalla, uimarannalla ja suosituimpien nähtävyyksien kupeessa. Jos matkabudjettisi on rajallinen, niin vältä ko. paikkoja.

Kaupunki on myös aivan täynnä leipomoita, lihakauppoja ja muista kauppoja, joten vatsantäytettä ei ole välttämätöntä etsiä ravintoloista lainkaan. Kauppahalli La Boqeria on myös aivan täynnä puolivalmiita ja valmiita ruokia, joita voi vetäytyä nauttimaan vaikka rannalle, kattoterassille tai puistoon.
 

 

Juoma

Sama homma kuin ruuassa, mutta laadun vaihtelu ei ole niin voimakasta. La Ramblalla saatat pulittaa lasillisesta Sangriaa 10€, kun korttelin verran sivuun Placa Reialla kannullinen maksaa 12€. Mojitot ovat monin paikoin halvempia kuin vesi ja halvimmillaan niitä sai kolme kympillä. Drinkit ovat yleensä halvimmillaan 6€:n luokkaa ja kalleimmillaan 10€. Kaikissa mahdollisissa pienissäkin kaupoissa on tarjolla jääkaappikylmiä virvokkeita, joten jos pussikaljoittelu sopii lomasi luonteeseen, niin sen voi tehdä melko edullisesti. Viinintuottajamaana Espanja toki tarjoilee turisteilleen myös mahtavia viinielämyksiä edullisesti. Lasi valkoviiniä on usein saman hintainen kuin pieni pullo vettä. Tyypillistä on myös, että juomien hinnat saattavat vaihdella päivän ja kellonajan mukaan. Hinnastossa drinkki saattaa olla 10€, mutta baarin ollessa tyhjä onkin yhtäkkiä happy hour ja saat juomasi edullisemmin.

 

 



Epäilyttävät sisäänkäynnit saattavat kätkeä sisäänsä todellisen helmen. Astu sisään siis avoimin mielin.

La Ramblan rannan puoleinen "päätepiste". Aika autiota silloin, kun suomalaisen lapsiperheen vanhemmat ovat tottuneet heräämään.

Nähtävyydet

Kulttuurinnälkäisille on tarjolla paljon nähtävyyksiä ja museoita. Omat ehdottomat suosikkini olivat La Sagrada familia ja park Guell. No, ne olivat myös itse asiassa ainoita erityisiä kohteita, joiden välittömään läheisyyteen raahauduin, sillä itse arvostan lomalla myös vapaamuotoista hengailua ja terassilla istumista. Noihin kahteen mainitsemaani, kuten myös melko lailla kaikkiin muihinkin nähtävyyksiin voi ostaa pääsylippuja ja parhaiten (myös edullisimmin) se onnistuu netistä etukäteen. Tällöin saatat välttää myös pitkän jonotuksen, mutta todella suosituissa kohteissa sekään ei ole tae. Koska turistit tuppaavat lomallaan nukkua pitkään, on kaikkein miellyttävintä suunnata suosittuun kohteeseen aamulla.

Vaikka olimme liikkeellä ajoissa, silti seuraavat mahdolliset liput La Sagrada familiaan oli mahdollista lunastaa vasta neljän tunnin kuluttua. Kirkko oli ulospäin äärimmäisen vaikuttava, mutta ihan niin kiihkeästi en sinne sisälle kaivannut, että olisin neljä tuntia odottanut. Siispä kaikkein edullisimmin nähtävyyksin voi tutustua ulkoa käsin. Kaikkein oleellisinta nähtävyyksiin tutustumisessa on siis ajoitus. Aikaero ja pikkulasten aiheuttamat aikaiset aamuherätykset olivat tällä kertaa meille suosiollisia, sillä olimme joka aamu liikkeellä kukonpierun aikaan. Sillä seurauksella tosin, ettei kaikki aamupalapaikat olleet vielä auenneet.



La Rambla

Churroja aamupalaksi. Aina.

Näkymä Park Guellista kaupungin yli

Liikkuminen

 

Ehdottomasti edullisin vaivattomin tapa liikkua Barcelonassa on metro. Jos olet käyttänyt yhdessä eurooppalaisessa suurkaupungissa tai ylipäätään kaupungissa metroa, osaat käyttää sitä joka paikassa. Niin idioottivarman helppoa se on. Kymmenen matkan kortti kustansi 10€ ja me käytimme sitä yhdessä. Sitten ei muuta kuin metrokartta käteen ja menoksi.

 

Myös taksilla ajelu on edullista ja samalla toki näkee myös kaupunkia, joten se on ihan hyvä vaihtoehto eläkeläisille tai kielitaidottomille. Metrolla matkustaessa näkee paremmin paikallista elämänmenoa, kun voi seurata ihmisten kiiruhtamista töihin ym. Taitaa tosin metrossakin matkustaa pääosin turisteja.

 

Kokeneena matkustajana tein melko perinteisen virheen ja otin Ekan varvassandaalit mukaan reissuun. Kaupunkilomassa pätee sama sääntö kuin maratoonin juoksemisessa: älä pukeudu mihinkään, mihin ruumiinosasi eivät ole ennestään tottuneet. Lopputuloksena oli siis aivan valtavat rakot varvasväleissä. Toisena päivänä kävely olisi ollut siis silkkaa itsensä kiduttamista, joten tuolloin teimme todella turistimaisen teon ja ostimme lipun hop in-hop off - sightseen bussiin. Liput olivat sikamaista ryöstöä, yhteensä 50€ kahdelta hengeltä, mutta se kattoi kaksi melko pitkää reittiä selostuksineen kaupungin itä- ja länsiosissa. Ilman tuota bussia en varmasti olisi käynyt Fcb:n kotikentällä tai monissa muissakaan nähtävyyksissä, joten lippujen ostaminen sinänsä oli kannattavaa. Kaikkiin kiertämiimme nähtävyyksiin voisi tosin tutustua myös metron ja omatoimisen kävelyn avulla.

 



Kaiken kaikkiaan aivan mahtava loma jälleen kerran. Vaikka kotiinpaluusta on vasta viikon verran, niin sielu haluaa jo takaisin lämpöön. Toivottavasti keväällä.

 



Lammi lifestyle

 

Sain ystävältäni niin huikean ehdotuksen blogini nimeksi, että se oli pakko ottaa käyttöön: Lammi lifestyle. Niin hyvä, kutikutoinen vastine tämä nimittäin on "oikeille", viimeistellyille blogeille, joissa aihepiirikin on tarkkaan rajattu ja mietitty. Alun perin kuvittelin bloggaamiseni muistuttavan jotain sisustuspainotteista lifestyle -meininkiä, mutta totuus on, ettei minulle ole aikaa pohtia postauksiani kovinkaan tarkkaan eikä varsinkaan etukäteen, joten tuutista tulee ulos vähän mitä sattuu.

 

Varmaan jokainen blogia syystä tai toisesta kirjoittava on tasaisin väliajoin sen perustavanlaatuisen kysymyksen äärellä. Mitä järkeä tässä on? Ei ehkä mitään, mutta mitä mainioin tapa kirjoittaa päiväkirjaa ja palata vanhoihin postauksiin muistelemaan menneitä. Varsinkin nyt, kun viimeiset kaksi vuotta on mennyt enemmän ja vähemmän sankemmassa sumussa lapsiperhearkea pyöriteltäessä.

 

 

Vaikka pääasiallisin työni tällä hetkellä on olla hoitovapaalla, on ominainen tapani kehittää kaikenlaista ajanvietettä. Nyt huomaankin, että leppoisiksi suunnittelemani hoitovapaavuodet ovat muuttuneet melkoiseksi suorittamiseksi ja muun muassa järjestötoiminnasta on ollut pakko luopua lähes kokonaan. Päivät täyttyvät perhearjen lisäksi oman tapahtuma-alan yrityksen pyörittämisestä ja hyvinvointibisneksestä.

 



 

Kokonaisen blogin verran riittäisi kirjoitettavaa myös lapsiperheestä erityisesti kun kyseessä on uusperhe. Joskus oikein heikolla hetkellä olen pohtinut kirjoittavani kirjan, jossa kerron kaiken kokemamme uusperhevaikeuksista, vieraannuttamisesta, huoltokiusaamisesta ym. Lopulta olen todennut, että kaikkein järkevintä on keskittyä omaan ja perheensä hyvinvointiin ja koittaa jättää kaikki häiriötekijät omaan arvoonsa. Luultavastikaan näitä asioita en enempää tule täällä koskaan avaamaan, koska elämässä riittää paljon positiivisia asioita, joihin haluan tulevaisuudessa keskittyä.

 

 

 

Ehkä tulevaisuudessa jää enemmän aikaa myös itselle ja varsinkin omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen. On aika kiva ollut huomata näin kolmekymppisenä, että elämä (ja varmaan nainenkin) on kuin viini, se paranee vanhetessaan.  

Syksy on melkein täällä..virallisesti

Olen aika matemaattinen ihminen ja ajattelen usein asioita kaikenlaisten kaavojen kautta. Miellän mieluusti kaikkien vuodenaikojen kestävän tasan kolme kuukautta ja alkavan aina kuun ensimmäinen päivä. Meteorologit voivat höpötellä termisistä vuoden ajoista ja keskilämpötiloista, mutta minun maailmassani syksy alkaa syyskuun ensimmäinen, talvi joulukuun ensimmäinen, kevät maaliskuun ensimmäinen jne. Ehkä olen täälläkin joskus puhellut kevään ensimmäisistä päivistä. Tässä muuten kirjoitettuna ideologina kuulostaa paljon hullummalta kuin se oikeasti onkaan, joten ei kannata ehkä enempää mainostaa omia hullutuksiaan.

 

Nythän ei siis periaatteessa ole ihan vielä syksy, mutta siltä se kyllä eilen tuntui, kun Herkku lähti neljän viikon loman jälkeen töihin. Jäin kotiin vuorokaudeksi yksin viiden lapsen kanssa, eikä kukaan varmaan olisi uskonut olevani perheen äiti. Sen verran turistina tuli pyörittyä ja ihmeteltyä päivän aikana. Makaronilaatikon tekemiseen meni aina triplasti aikaa kuin yleensä, sillä ruuanvalmistus keskeytyi, kun jäin vähän väliä ihmettelemään, kuinka paljon viisi lasta, joista kolme poikaa, oikein syövät.

 

Tilannetta ei parantanut yhtään se, että olin aivan totaalisen väsynyt, samoin lapset ja kotona oleilu koostui epämääräisestä nahistelusta, kiukkuitkusta ja riehumisesta. Toka kysyi viiden aikaan voitaisiinko mennä koko perheen yhteisille päikkäreille. Hetken aikaa olin jo suostumassa, kunnes viime hetkellä tajusin kolikon kääntöpuolen, eikä ajatus viidestä lapsesta valvomassa puolilta öin kuitenkaan houkuttanut.

 



 

Viimeisillä jaksamisen ja loogisen ajatteluni rippeillä tein sen, mikä oikeasti on järkevää: otin lisäannoksen arginiinia, vedin semitehokkaan kehonpainotreenin, pakkasin lapset autoon ja lähdimme retkelle. Läheinen Evon luonnonsuojelualue tarjoaa aivan mahtavat ulkoilumaastot ja vaikken missään nimessä mikään Erä-Jorma  olekaan, niin kyllä syksyauringon paisteessa ja rauhallisessa metsässä mieli lepää. Pikku miinuksen toki, ettei missään vaiheessa löydetty kummallekaan laavulle, joilla olemme aiemmin käyneet. Kyllähän sitä kai luonnonsuojelualueella voi autollakin urbaanisti ajella.

 

Kotimatkalla poikettiin vielä anopin luona hakemassa pussillinen omenoita, joten pakko pystyttää jälleen omenapiirakkatehdas. Väsynyt päivä kääntyi onneksi lopulta kunnialla iltaan.

 





Ideoita lasten synttäreille

 

Meillähän tämä aihe on aina ajankohtainen, sillä viisilapsisessa perheessä on käytännössä koko ajan jollain synttärit. Kun tähän vielä lisätään uusperhekiemurat, jolloin läheskään kaikki kutsuttavat eivät voi olla paikalla samaan aikaan mitä kummallisimpiin syihin vedoten, on synttärit lähes viikoittaisia.

 

Olen pyrkinyt todella rankalla kädellä yksinkertaistamaan meidän lasten synttärirituaaleja. Aiemmin jokainen lapsi sai yhdet jättisynttärit, jolloin paikalla oli kaikki lähisukulaiset ja kummit kaimoineen. Tämä sabluuna oli itselleni vaan kerta kaikkiaan liian rankka, sillä rakkaita ystäviä saattoi saapua pitkästä aikaa kylään ympäri Suomea, enkä kuitenkaan ehtinyt seurustella heidän kanssaan niin paljon kuin olisin halunnut, sillä keittiössä tuntui olevan koko ajan joku hätätilanne kermavaahtopursotuksen tai marsipaanikuorrutuksen kanssa. Lisäksi erityislapsellemme, Tokalle, isot synttärit olivat vaan liikaa, jolloin kiva päivä saattoi kärjistyä siihen, ettei toinen meistä aikuisista hoito holding-otteen, sillä aikaa kun toinen teki kahvinkaatokierrosta. Iltaisin istuimme sohvilla puhumattomina kuin katatonisessa tilassa.

 

Lasten lähestyvistä synttäreistä saattoi tulla jo etukäteen niin ahdistavia, että välillä sattui freudilaisia unohduksia, kunnes uudistimme synttäreiden viettotapaa villisti. Tällä hetkellä tämä aihe on ajankohtainen, sillä olen tälläkin hetkellä sisäleikkipuistossa valvomassa synttäriseuruetta. Meidän lasten synttärit ovat ensinnäkin lahjattomat. Kenenkään vanhemman ei tarvitse stressaantua tai ahdistua lahjan hankkimisesta. Sitä paitsi lahjoilla keuliminen menee aivan liian pitkälle ja lasten synttäritkin alkavat muistuttaa välineurheilua. Paras lahja palkitaan. Kuulin kesällä pojasta, jonka oli täytynyt valita alkaako harrastamaan joukkuelajia vai osallistuuko kavereiden synttäreille, sillä

 molempiin ei ollut varaa. Tämä tarina vahvisti periaatettani entisestään.

 

 

Itse synttärijuhla kakkuineen vietetään meillä ainoastaan perheen kesken. Välttämättä ei tarvita edes kakkua, vaan hyvä ruoka ja perheen yhteinen leffailta ja irtokarkit riittävät. Isovanhemmat ovat tosin meilläkin sen verran fundamentalisteja, että heille on pakko keittää kakkukahvit. Ja hyvä niin, täytyy elämässä olla myös joitain perinteitä.

 

Kummit ja muut rakkaat tavataan aina jossain vaihtuvassa paikassa yhteisenä retkipäivänä eläintarhaan, huvipuistoon, teatteriin tai vaikka kaupungille. Lahjaa ei edelleenkään tarvita, vaan sen rahan voi käyttää vaikka pääsylippuun yhdessä sankarin kanssa. Haluan, että lapseni saavat viettää aikaa ja tutustua ihmisiin, jotka olen halunnut tai jotka ovat sukulaissuhteen kautta tulleet osaksi heidän elämää.

 

 

Tiedän monen vanhemman tuskailevan lastensa synttäreitä, joten kokosin tähän muutamia ideoita, joista osa on omiani, osa lasteni kavereiden vanhempien toteuttamia ja osa varmaan täysin toimimattomia. Jokainen eksyksissä oleva sielu voi vapaasti käyttää:

 

1. Yökyläsynttärit. Ei ole mitään siistimpää, kuin kutsua muutama kaveri kylään ja valvoa koko yö (seuraavana päivänä vieraslasten vanhemmat eivät välttämättä kiitä). Tätä voi myös tehostaa järjestämällä yöhiippailun takapihalle.

 

2. Sisäleikkipuistosynttärit. Hoplop, Superpark, Touhutalo, Funpark. Vanha juttu, mutta toimii. Varsinkin lahjattomilla synttäreillä, jolloin jokainen vieras ostaa itse oman rannekkeensa. Tarjoilua ei välttämättä tarvita. Tärkeintä on yhdessäolo ja leikki.

 

3. Uimahallisynttärit. Uimataitoisilla lapsilla, mutta toki vaarana on, että joku hukkuu tai meinaa hukkua.

 

4. Liikkasalisynttärit. Koulujen liikuntasalit huutavat tyhjyyttä ilta-aikaan. Vuokraa sali ja ota kaikki mahdolliset hilavitkuttimet käyttöön. Oma tarjoilupöytä johonkin nurkkaan.

 

5. Sotasynttärit. Lasersota ja väripanoskuulaammuntataiwhatever. Ulkona tai sille rakennetussa hallissa tai seikkailupuistossa.

 

6. Uimarantasynttärit. Toimii siis ainoastaan kesällä. Uikkarit reppuun, vilttejä hiekalle ja kylmälaukusta mehujäät.

 

7. Leikkipuistosynttärit. Jaa miksi? Sinnehän voi mennä kaikki koska vaan. Buu, tylsää! Eipäs, vaan kivaa, sillä tärkeintä on yhdessäolo. Lapset saavat leikkiä yhdessä ja vanhemmat kahvitella.

 

8. Leffasynttärit. Kotona tai leffateatterissa.

 

9. Metsäsynttärit. Laavulla nuotiomakkarat ja nokipannukahvit. Miksei murinpohjaletutkin.

 

Ideoita on rajattomasti, kunhan päästää luovuuden valloille. Hyviä synttäreitä ei järjestetä rahalla, vaan iloisella mielellä. Ei haittaa, vaikka aikuisetkin vähän hassuttelisivat.